Pysähtymisen vaikeus

Miksi pysähtyminen on niin vaikeaa?

Minulla on alkanut halu ja kiinnostus yhä useammin oppia pysähtymään elämässäni. Viime keväänä elämäntilanteeni oli hyvin kiireinen ja sellainen johon, en itse voinut vaikuttaa, mutta mukana oli oltava, halusin tai en. Ainut asia mitä kehoni ja mieleni tarvitsi tuolloin, oli aikalisä ja edelleenkin, vaikka tilanne on rauhoittunut.

Tarve pysähtyä itseni äärelle. Saada pieni hetki arjessa, jossa ihan vain olen itseni kanssa.

Aloitin pysähtymisen opettelun. Tutustuin meditaatioon ja pohdin, että tällä tavoin aloitan pysähtymisen. Istuin joogatyynyilleni jalkapohjat toisiansa vasten. Kädet polvien päälle, suljin silmät ja aloin keskittymään vain hengittämiseen. Sisään-ulos, sisään-ulos.

Mutta mitä tapahtui?

Päässäni liikkui aivan liian paljon ajatuksia. Ihan laidasta laitaan. Muista pestä paistinpannu, muista ostaa saippuaa, parisuhteen tiloja ja mietteitä ja ties mitä kaikkea muuta. En pystynyt keskittymään ja pysähtymään siihen, että olen vain hengitykseni parissa. Oloni alkoi olla levoton ja ärsyyntynyt. Silmät oli pidettävä kiinni koko ajan tai muuten katse vaelteli ties missä olohuoneessa olevissa tavaroissa, joka taas lisäsi levottomuutta ja turhautumista.

Olin pettynyt itseeni, etten osannutkaan meditoida ja ennen kaikkea kuinka vaikea minun oli rauhoittua ja keskittyä vain hengittämiseen? Ymmärsin, kuinka pinnallinen ja nopea hengitykseni oli ja kuinka haastavaa siitä oli tehdä pitkää ja rauhallista sekä tasaista. Kuinka vaikeaa oli vain istua ja olla tyynyjen päällä. Rauhoittua.

Aloin tehdä tätä harjoittelua lähes päivittäin, koska minua kiinnosti omat reaktioni tähän rauhoittumisen vaikeuteen. Ensimmäinen asia, jota tarvitsin, oli että kotini oli täysin tyhjä muista ihmisistä. Halusin kuulla oman hengitykseni ja tehdä sen äänekkäästi. Etten joudu pidättelemään tai salaamaan sitä. Sain rentoutua rauhassa. Alkuun pystyin keskittymään vain pari minuuttia, kunnes taas ajatus laumani päässä lähti liikkeelle. Tällä hetkellä pystyn rauhoittumaan ja pysähtymään itseni äärelle noin 15 minuuttia. Sitten oloni alkaa olla rauhaton. On myös päiviä, että viisi minuuttiakin on vaikeaa. Sallin sen itselleni, etten vielä osaa ja pysty tämän enempää.

Pysähtyminen on vaativaa. Itselläni on paljon ajatuksia ja tunteita. Olen nopea ajattelija ja omaan myös värikkään mielikuvituksen. Se on niin totta, miten tunteet tulevat ja menevät, eikä niitä edes pysty ymmärtämään ja tiedostamaan kuinka paljon niitä onkaan. On ollut tosi pysäyttävää huomata miten paljon kannan turhia ajatuksia sekä huolia itsessäni ja millainen nopeus päässäni niillä on.

Tämä pienikin pysähtymisen opettelu on myös, tuonut oman kehoni eri tavalla esiin miten levoton se on fyysisesti tässä arjessa. Kuinka vaikea on rauhoittaa keho kaikesta stressistä, huolista ja ajatuksista.

Kuulen kuitenkin itseni kaipaavan pysähtymistä, mutta vaikeaa se on. Itselläni on halu opetella sitä. On paljon helpompaa pitää itseni liikkeessä konkreettisesti esimerkiksi kotitöitä tekemällä. Kalenterin täyttö menoilla on ollut helpompaa, kuin tämä pysähtymisen opettelu.

Miksi on niin vaikeaa pysähtyä? Oma kokemukseni on se, koska nousee hyvin epämiellyttävä olo esimerkiksi ärtymystä, turhautumista, kaikista niistä ajatuksista ja tunteista, joita päässä liikkuu. Oma osuus on vielä kehon levottomuudella.  On vaikeaa vain antaa itsensä olla. Vaatii paljon tahto tilaa opetella rauhoittamaan oman päänsä sisusta. Pitää silmät kiinni ja hengittää, kun on tottunut tekemään ja ajattelemaan montaa asiaa yhtä aikaa. Itselläni on suurin vaikeus pysähtymiseen saada mieli rauhalliseksi ja antaa lupa itselleen vain olla. On myös välillä ongelmaista saada koko koti tyhjäksi perheenjäsenistä, juuri silloin, kun itselläni on se hetki, että nyt haluaisin rauhoittua.

Tehokkuuden poistaminen on vaikeaa. On tottunut ja oppinut arvottamaan itsensä tekemisen kautta. Tästä opettelen nyt pois.

Joka kerta kuitenkin pienenkin meditaatiohetken jälkeen oloni on niin paljon parempi kuin kiireisenä. Se onkin kiinnostava juttu!

-Elina