Ensimmäinen luku

Aikuisten unelmointi.

Asia, jota on ihan liian vähän ja harvoin elämässäni. Arki ja muiden tarpeet, kuten lapset ja työelämä menevät usein omien haaveiden edelle. Sitä laittaa hyvin usein itsensä jonon viimeiseksi. Välillä sitä ajattelee, että elämässä on jo kaikkea. Miksi pitäisi hamuta ja haalia lisää? Siitä voi jopa hetkittäin tuntea syyllisyyttä. Itse pohdin unelmointia myös ajatuksella, että on hyvä antaa vanhaa pois, jotta voisi uutta tulla tilalle.

Tästä myös meidän ihana idea puodille lähti. Elimme molemmat elämässä hetkeä, jossa oli aika antaa vanhaa pois. Luopua sellaisesta mikä ei enää palvele. Joka ottaa vain kaiken energian ja pahentaa jokapäiväistä oloa ja jaksamista.

Olemme kaksi ihanaa naista arjen aarrearkun takana. 

Tutustuimme toisiimme auttaen taloyhtiömme ulkotöissä. Lunta luodessa oli helppo jutella arjen asioita ja ihmetellä lumen määrää, jota oli välillä hyvinkin paljon. Lähdimme myös lopulta yhdessä lomamatkalle, jossa Tanja auttoi minua lastenhoidossa. Sain vapaa-aikaa omista erityislapsistani ja Tanja sai lomaviikon oman perheen parissa ja irtiottoa työelämästä. Olimme jälleen toisia varten.

Tänä vuonna kevään tullessa, lumien sulaessa päädyimme yhdessä kävelylenkille. Huomasimme molemmat puhuvamme omista unelmistamme ääneen. Haaveilimme ajasta, kun lapset olisivat jo isoja ja olisi mahdollisuus toteuttaa omia matkahaaveita. Huomasimme haaveilevamme saman suuntaisista tulevaisuuden ajatuksista.

Kerroin kuinka itse toivoisin viettäväni pidempiä aikoja Aasiassa, kun lapset olisivat muuttaneet pois. Tämän ääneen sanoessani huomasin, etten ole ainoa kuka haaveilee samanlaisista toiveista. Huomasin, etten ole yksin, vaan minulla on vieressäni ihminen, joka jakaa tämän haaveen ja tietää miltä se unelma tuntuu. Yhtäkkiä en ollut enää yksin omien haaveideni kanssa, eikä kukaan väheksynyt unelmaani. Se oli tullut enemmän todeksi kuin koskaan aiemmin. Oli toinen ihminen, joka kuunteli ja ymmärsi mitä tarkoitan. Pysähtyi tähän hetkeen. Otti minun ajatukseni tosissaan. Koin todella syvää kiitollisuutta, kun unelmani ei ollutkaan vain pelkkää puhetta itselleni. Unelmani ei myöskään ollut vain asia, jonka toinen ihminen sivuuttaa tai pahimmillaan nauraa sille.

Mietimme miten lähtisimme kohti näitä isoja tulevaisuuden unelmia? Mitä voimme tehdä jo nyt, vaikka haaveet ovatkin vasta vuosien päässä? Miten saisimme sitä vapautta, jota omat aarrearkkumme pitivät sisällään? Tanja ehdotti, että perustaisimme ihanan puodin, jossa myydään kauniita paperitavaroita. Itse innostuin paljon tästä uudesta mahdollisuudesta. Rakastan kirjoittamista ja olen kirjoittanut lapsesta lähtien elämäni hyvin erilaisiin kirjoituskirjoihin. Tämän lisäksi toive uudesta työstä tulee toteutumaan jo nyt! Muutamia päiviä mietiskelin ideaa. Lopulta laitoin viestiä, että mukana ollaan!

Tästä meidän yhteinen arjen aarrearkkuelämämme nyt lähtee eteenpäin!

Olemme auttaneet toisiamme arjen puuhissa. Auttaneet toisiamme, että saisimme arjen elämään pientä taukoa; pieniä onnellisia hetkiä olla itsensä kanssa ja olemme myös haaveilleet yhdessä. On tärkeää, että on joku, joka auttaa, kuuntelee ja haluaa hyvää sinulle.

Me tahdomme jakaa tätä ilon ja toivon tuomista arkeen, pieniä asioita ja mahdollisuuksia, joilla taas jaksetaan elämää eteenpäin.

Uskalletaan lähteä availemaan omia elämän aarrearkkuja ja katselemaan elämän mahdollisuuksia ja kauneutta. Mennään yhdessä pienin askelin auttaen toinen toisiamme. Unelmia kannattaa kirjoittaa ylös, tutkiskella niitä ja jossain vaiheessa jakaa niitä toisen ihmisen kanssa.

Lähde meidän mukaan! Haluamme myös kuulla mitä mahdollisia unelmia tai asioita sinä kirjoitat kirjoihin!

- Elina